VUODEN 2011 TAPAHTUMIA
KARAOKE LEGENDAN SUNDSVALLIN JA HALLSTAHAMMARIN OSAKILPAILUISTA RUOTSIN FINAALIIN SELVIYTYNEET LAULAJAT
Oikealla olevassa kuvassa Hallstahammarista finaaliin selviytyneet takarivissä vasemmalta Seppo Airaksinen, Jukka Simola, Antti Naukkarinen, Mikko Mannermaa ja Klaus Pudas. Eturivissä vasemmalta: Iiris Heinonen, Marjo Korhonen, Kirsti Häkkinen, Leena Berg ja Sari Salmi. KLIKKAA KUVAT SUUREMMAKSI
Skultuna Lagårn Västeråsin ulkopuolella täyttyi lähes kolmestasadasta tanssivista ja laulavista tangon ystävistä lauantaina 29. lokakuuta. Pimeää iltaa valaisi kruunujen, tiarojen, pokaalien ja palkintoina olleiden "Elvis"-mikrofonien hohde; valittiinhan tämän vuoden Tangokuninkaalliset vanhan navetan lattialla pyörähdelleistä lavatangon tanssipareista ja tallin pilttuista estraadille nousseista tangon karaokelaulajista. Kuva Kristiina Ikonen Kuvat Olavi Räihä Ei voi kuin ihailla tangon lumoihin antautuneita tanssijoita; useat heistä vaihtoivat paria 100-sarjan jälkeen ja osallistuivat avoimeen sarjaan pidettyään välillä vain muutaman minuutin tauon. Eikä siinä kaikki, oli vielä pidettävä itsensä lämpimänä ja paikat notkeana, sillä finaalit käytiin puolen yön aikaan, ja vasta sen jälkeen 100-sarjan sekä avoimen sarjan voittajaparit Tapani Antikainen ja Ritva Ticklén-Perälä Karttulasta ja Jari Makkonen Lahdesta ja Hilkka Koivuniemi Helsingistä ottivat mittaa toisistaan kaksintaistelutangossa. Sen voittivat Jari ja Hilkka. Tangon lauan- taissa oli mukana muutamia, jotka osallistuivat sekä lavatangokilpailuun sekä tango-karaokeen, mm. molempien lajien finaaliin yltänyt Lasse Korhone Kungsängenistä.
Tanssivalle yleisölle musiikkia tarjosi Dynamo, johon kuuluvat Keijo ja Lenita Harjula sekä Jari Salminen. Illan varsinainen tähtivieras oli tangokuningas RISTO NEVALA. Häntä puhuteltiinkin nimik-keillä –Kuningas itse ja Mestari – karaoke-kilpailun finaalikierroksella, kun hän viisihen-kisen tuomariston jäsenenä antoi kuudelle naiselle ja kuudelle miehelle pisteitä kappale-valinnasta ja tangon tulkinnasta, toisin sanoen kuinka hyvin laulaja pystyi tulkitsemaan tangon tarkoituksen ja tunteen.
Kuva Olavi Räihä Risto käytti arvioinnissaan laajaa skaalaa. Hän paukutteli pisteitä vito-sesta kymppiin, ja monet kilpailijat pyysivät mielellään kuultavaksi juuri hänen perustelunsa, joka saattoi olla: Kuva Martti Hyttinen – Olet valinnut kappaleen, jonka äänialue ei sovi sinulle, ja kun et pysty sitä laula-maan oikein, niin et pysty myöskään sitä tulkitsemaan, hän sanoi selvin sävelin. Siinä onkin totuuden sanoja monelle karaokeharrastajalle. On parempi laulaa kap-paleita, joissa ei tarvitse revittää kurkkuaan puhki, sillä maailma on täynnä kauniita sävelmiä ja sanoituksia, joista voi valita itselleen sopivat. Persoonallisista ja hallituista tulkinnoista Risto antoi huippuarvostelun kahdelle naiselle. Birgitta Floke sai ysin tangosta Yönkuningatar, ja lyhyen sekä yksise-litteisen kommentin: Sinä itse olit kuin yönkuningatar. Täyden kympin sai puoles-taan Kristiina Rantanen tulkinnastaan Rannalla-tangosta. Hänen esityksessään Risto kuuli jännittävää omaäänisyyttä joka soi ja oli illan puhtain lauluääni. Yhdeksän tasoiseksi hän arvioi myös miesten sarjan voittajan Antti Naukkarisen rohkeaksi luonnehtimansa esityksen. Antti oli valinnut äänelleen juuri sopivan tangon, Haavetangon (sinä sytytit lamppuni sammutetun). Karaoken TANGOKUNINKAALLISET (mukana oli 26 laulajaa): Lavatangon KUNINKAALLISET (mukana oli 17 paria) Kuvat Olavi Räihä Karaokekilpailun tuomareina toimivat Risto Nevalan lisäksi Taija ja Mark-ku Suvanto Järfällasta, Mikko Niskanen Jakobsbergistä, Lenita Harjula Surahammarista ja Kristiina Ikonen Sigtunasta. Lavatangon tuomareina oli viisi tanssituomarikoulutuksen käynyttä tuo-maria: Jarno Aalto Södertäljestä, Timo Matinmikko ja Theresa Tauriai-nen Eskilstunasta sekä Kristiina Ikonen ja Martti Hyttinen Sigtunasta.
Teksti: Liisa Valjakka KLIKKAA KUVAT SUUREMMAKSI Ruotsin Suomalainen lehden musiikkipalkinnon voittaneet ja TallinkSiljan risteilyn voittaneet>>> VIDEOITA TAPAHTUMASTA>>> Lisää kuvia kuvagalleriassa>>>
Kilpailun yleisöä KLIKKAA KUVAT SUUREMMAKSI Lisää kuvia kuvagalleriassa>>>
Kesäinen sää suosi Tangomarkkinoiden 104.000 kävijää. Tapahtuman huipentuma oli lauantai-iltana pidetty Tangolaulukilpailun finaali, jossa uudeksi kuninkaalliseksi valittiin Mervi Koponen Tampereelta. Toiselle sijalle sijoittui Heikki Koskelo Kajaanista. Tangomarkkinoiden aikana järjestetyissä kilpailuissa voittajiksi selviytyivät seuraavat tangon taiturit:Tangovekarat Janette Ahola ja Samuel Shipway, Tangojuniorit Iida Santa ja Joonas Rajala, Maailman Tangonuori Tanja Kuusisto, Tangoseniorit laulukilpailu Juanita Hoffren ja Mikko Niemelä. Lavatangon tuoreet Suomenmestarit ovat Marko Mäntyniemi ja Jonna Viitala, seniorisarjassa Anne ja Kari Mielonen. Ilmatangon SM-kisassa voittajaksi selviytyi Markku Toivonen. KLIKKAA KUVAT SUUREMMAKSI Lisää Tangomarkkinoiden tapahtumista:
Lisää kuvia:>>>
Avoimen lavatanssin
Ruotsin mestaruuskilpailun FINAALI 4.6.2011 Mariestad
(Klikkaa kuvat suuremmaksi)
Vasemmassa kuvassa Avoimen sarja kolme parasta vasemmalta: toiseksi sijoittuneet Riitta Kokko ja Seppo Väisänen Norsborg, voittajapari Pirjo Hyytiä ja Veijo Simi Norsborg ja kol-manneksi sijoittuneet Raija Pesonen Hallstahammar ja Pentti Partanen Märsta. Oikealla olevassa kuvassa 100 sarjan kolme parasta vasemmalta: toiseksi sijoittuneet Raija Pesonen Hallstahammar ja Pentti Partanen Märsta, voittajapari Riitta Kokko ja Seppo Väisänen Norsborg ja kolmanneksi sijoittuneet Tuula Viirre Heiskanen ja Antero Viirre Hägersten. Kuvat: Ritva Järvinen. Lisää kuvia KUVAGALLERIASSA>>>
Avoimen lavatanssin Ruotsin mestaruuskilpailun neljäs osakilpailu pidettiin lauantaina 21.5. Boråsin Suomi-seuralla.
Lindome, Tulokkaat:Martti Räty ja Pirkko Hakulinen Grimsås,Asser Malmkvist ja Rakel Väliluo-to Tvärreds ja Eino Matala-aho ja Lea Laakko Fristad. Kuva: Esa Myllymäki Suomen Seniorilaulukilpailun Ruotsin karsinta
pidettiin Upplands Väsbyssä 21.5.
RUOTSIN SUOMALAISILLA KARAOKELAULAJILLA HUIPPU MENESTYS SUOMEN SUURIMMASSA KARAOKEKILPAILUSSA! KARAOKE LEGENDA ja SENIORI LEGENDA on Suomen suurin karaokekilpailu, johon tänä vuonna osallistui lähes 2.500 kilpailijaa Suomesta. Ruotsissa karsintakilpailut järjesti Föreningen RUOTSIN-KILPAILUT. Finaalit pidettiin 13-14/5 Hotelli Tallukassa Vääksyssä. Ruotsista finaaleihin pääsi mukaan kaksi kilpailijaa jokaiseen neljään sarjaan. Menestys oli uskomaton. Kuusi kahdeksasta Ruotsin Suomalaisesta sijoittui kuuden parhaan joukkoon.
SENIORI LEGENDAN naisten sarjan voitti Lenita Harjula Surahammarista ja toiseksi tuli Marjo Korhonen Västeråsista. SENIORI LAGENDAN miesten sarjassa Erkki Uusitalo Skenestä sijoittui neljänneksi ja Keijo Harjula oli myös kuuden parhaan joukossa.
(Klikkaa kuvat suuremmaksi) TULOKSET:
KARAOKE LEGENDAN miesten sarjan voitti Antti Naukkarinen Tumbasta ja Seppo Airaksinen Norrköpingistä sijoittui myös kuuden parhaan joukkoon.
(Klikkaa kuvat suuremmaksi) TULOKSET:
Paljon onnea kaikille kilpailijoille! Lisää kuvia tulossa kuvagalleriaan Avoimen lavatanssin Ruotsin mestaruuskilpailun kolmas osakilpailu pidettiin lauantaina 14.5. SOUVAREILLA Göteborgissa
Vasemmalla olevassa kuvassa Tulokkaat sarjasta finaaliin Mariestadiin 4.6. päässyt pari: Terttu Österlund ja Raimo Kangassalo. Oikealla olevassa kuvassa 100-sarjan finalistit: Pentti Sahrman ja Tuulikki Lehtinen.
Vasemmassa kuvassa Vähän kilpailleet sarjasta finaaliin päässeet vasemmalta: Sirkka ja Toivo Fält, Taisto ja Ulla Jumisko. Oikean puoleisessa kuvassa takana Avoimen sarjan finaalistit: Sirkka ja Toivo Fält, edessä vasemmalta: Pentti Sahrman, Tuulikki Lehtinen, Taisto ja Ulla Jumisko. Avoimen lavatanssin Ruotsin mestaruuskilpailun toinen osakilpailu pidettiin lauantaina 7.5. Hallstahammarin Folkets Hus.
Oikealla olevassa kuvassa Avoimesta sarjasta finaaliin Mariestadiin 4.6. päässeet parit vasemmalta: Tuula Höckerbo Åkersberga ja Gunnar Lindgren Hägersten, Pirjo Hyytiä ja Veijo Simi Norsborg. Kilpailun säännöt>>> Avoimen lavatanssin Ruotsin mestaruuskilpailun ensimmäinen osakilpailu pidettiin lauantaina 16.4. Bålstan Suoma- laisen Yhdistyksen tiloissa Bålstassa.
Oikealla olevassa kuvassa 100 sarjasta finaaliin Mariestadiin 4.6. päässeet parit vasemmalta: Antero Viirre ja Tuula Viirre Heiskanen Hägersten, Riitta Kokko ja Seppo Väisänen Norsborg, Raija Pesonen Hallstahammar ja Pentti Partanen Märs- ta. Kilpailun säännöt>>> KARAOKE LEGENDAN Ruotsin karsinta 2011 pidettiin lauantaina 9.4.2011 Hallstahammarin Folkets Hus:illa. Kilpailuun osallistui 40 laulajaa joista valittiin kaksi jokaisesta sarjasta edustamaan Ruotsia Karaoke Legenda Finaaliin Suomeen.
......................... LAILA JA OLAVI LAULUKILPAILU
LIsätietoja: >>>>> tai 070-252 22 48 UUTTA! TAPAHTUMAT sivulle lisätty TAPAHTUMAKALENTERI
Kalenterista voit nähdä järjestäjien ilmoittamat tapahtumat jo koko vuodelle!
|
|
Copyright © ruotsin-kilpailut.se